DUBNJAKIN SYNTY

MISTÄ NIMI DUBNJAK?


"Muinoin 80-luvulla tapasin johtaja Jaak Annuksen Tallinnassa, Eestissä. Hän lahjoitti minulle eestiläistä luontoa kuvaavan kirjan “Eesti Maastikud”. Tässä kirjassa oli kuva Eestin suurimmasta tammesta, Tamme-Laurista Urvasten kylässä. Tämä oli minulle aivan uutta ja kiinnostavaa, joten päätin lähteä tutustumaan paikan päälle puuvanhukseen. Eestin kartan, josta Urvaste löytyi, jouduin hakemaan Tukholmasta Esselteltä. Vuonna 1991 keväällä Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, joten viisumin saamiseen varasin peräti 2 kk.

Sitten toukokuussa nousin moottoripyöräni selkään ja lähdin matkaan. Puu löytyi ja mittasin sen ympärysmitaksi 8,10 m. Kun palasin Tallinnan satamaan juoksi tullimies minua vastaan selittäen “Herra, te olette ensimmäinen turisti, joka on koskaan saanut luvan kulkea yksin moottoripyörällä Neuvosto-Eestissä.” Aiemmin eestiläinen opas ja huoltopaku olivat välttämättömiä.

Siitä lähtien olen harrastanut suurten tammien “bongausta” ja harrastan edelleen. Kahdesti olen käynyt Ruotsissa, Smålannissa valokuvaamassa Euroopan suurinta tammea Kvillekeniä, jonka ympärysmitta on kutakuinkin 13,+ metriä.

Kun sitten vuonna 1997 Roosa synnytti A-pentueemme, tarvitsimme venäjänkielisen kennelnimen. Kysyin neuvoa ystävältäni Helsingin Yliopistossa amanuenssina työskentelevältä kielinerolta Harry Halénilta. Hän ehdotti paria vaihtoehtoa, josta valitsimme Ritvan kanssa nimen Dubnjak, suomeksi Tammisto. Omassa pihassamme aidatussa pentu-tarhassamme meillä kasvaa Skogshyddanin tammi, joka saavutti täysikäisyyden eli sen ympärysmitta ylitti 170 cm viime syksynä. Nimittäin Ahvenanmaalla kaikki tämän kokoiset tammet on rauhoitettu.

Tammista löytyy paljon kiinnostavia tarinoita kaikilla Euroopan kansoilla aina Kreikan mytologiasta alkaen. Ruotsissa tammet kuuluivat valtion suojelun piiriin vuosisatojen ajan (laivanrakennusmateriaalia). Siksi siellä on tänään paljon ikivanhoja yksilöitä."

Kirjoitti, Esko Vuohu (syksyllä 2004)





Ritvan kiinnostus borzoihin on syttynyt jo 50-luvulla Vaasassa. 5-vuotias nuori neiti ei sodan jälkeisessä Suomessa tiennyt mitään hienompaa kuin eräs vaasalainen nainen minkkiturkissaan kahden vitivalkoisen borzoin kanssa. Ei ollut televisioita, ei tivoleja, ei edes maahanmuuttajia - mutta ne koirat olivat jotain uskomattoman eksoottista!

Lapsuuden muistikuvat heräilivät uudestaan 80-luvulla kun Ritvan työmatka sujui fillaroiden Kilon vinttikoiraradan ohi. Keskiviikkoiltaisin kotimatkalla oli hyvä pysähtyä seuraamaan kisoja, ja ihailemaan jälleen borzoita. Siihen aikaanhan borzoita näki radoilla paljonkin kun maastojuoksua ei lajina ollut vielä loppuun kehitetty eikä virallistettu.

Haave omista borzoista, jännittävistä kilpailuista ja kasvatustyöstä sai konkreettisen alun kesällä -93 kun ensimmäinen borzoi muutti taloon.





Essi ihastui borzoihin teini-ikäisenä 80-luvun lopulla koirakirjojen kuvien perusteella, autuaan tietemättömänä äitinsä lapsuudesta kumpuavista haaveista. Vasta muutaman vuoden kuluttua Ritvalle ja Eskolle tuli ajankohtaiseksi uuden koiran ja rodun mietintä, jolloin Essille selvisi ihastuksen borzoihin olevan "sukuvika".

Essi harrasteli ja ulkoili ensimmäiset 10 borzoivuottaan vanhempiensa koirien kera ennen kuin oma elämäntilanne antoi myöten ihka oman koiran hankkimiseen.