Heti mentyämme tuomareiden luokse he ottivat Roosan hihnan ja pyysivät minua hetkeksi kauemmaksi. Roosa osoitti olevansa luoksepäästävä ja avoin jäämällä mielellään tutustumaan tuomareihin.

Seuraavaksi Roosalle tarjottiin leluksi säkkikangaspamppua. Heti ymmärrettyään sen luvalliseksi "saaliiksi" Roosa kävi siihen kiinni ja retuutti äristen ja muristen sitä tuomarin kanssa. Kun tuomari löi lelua Roosan kuono viereen, Roosa irroitti äkkiä otteensa, mutta kävi siihen taas kiinni tilaisuutta tarjottaessa. Taistelutahtoakin siis löytyi.

Seuraavana oli mörkö-tulee-metsästä -osuus, eli ihmisen ylävartaloksi naamioitu kelkka, jota vedettiin hitaasti metsästä hiekkakentälle meitä kohden. Aluksi Roosa haukkui mörköä minun ja sen välissä korvat luimussa ja häntä koipien välissä heiluen. Mörön lähestyessä Roosa peruutti vierelleni minua vilkuillen ja edelleen taakseni yhä haukkuen. Mörön ollessa vain parin metrin päässä Roosa hiljeni ja yritti pakittaa irti pannastaan. Mörön pysähdyttyä se kuitenkin tuli tutkimaan sitä, joskin hieman epäluuloisesti.

Henkilöuhkatilanteesta emme suoriutuneet kovinkaan kunniakkaasti. Ihmisen tullessa meitä kohti vihaisesti huutaen ja kepillä huitoen Roosa pakeni taakseni kunnes remmi loppui ja jäi hiljaa siihen. Puolustushalua ei siis löytynyt lainkaan. Uhkaajan rauhoituttua Roosa lähti kuitenkin tämän mukaan ihan suosiolla.

Vuorossa oli kävelyretki metsään. Sinisen haalarin hypätessä yht'äkkiä puskasta Roosa pyrähti karkuun, mutta rauhoittui kun remmi loppui. Heti perään koliseva tynnyri vieri peräämme, jolloin Roosa veti juoksujalkaa karkuun, eikä haitannut yhtään vaikka remmi loppuikin... Roosa ei suostunut palaamaan enää metsään, vaan jämähti paikoilleen metsän reunaan vaikka kuinka houkuttelin.

Pimeässä huoneessa Roosa tuli suhteellisen helposti lyokseni, hieman mietiskellen ja huonekaluihin törmäillen. Matkalla se tutki kaikki kolot - joka talossahan on keittiö, ja keittiössä ruokaa! (Tämä "pimeä huone" oli kalustettu työmaaparakki, johon Roosa oli pyrkinyt sisään jo kokeen muiden vaiheiden aikana.)

Sitten Roosa kytkettiin aitaan, ja minä lähdin nurkan taakse pois näkyvistä. Tätä kokeen osaahan en nähnyt, mutta toisen tuomarin "hyökätessä" Roosa kohti se oli hiljaa eikä kuulemma tehnyt juuri mitään. Hyökkääjän muututtua ystävälliseksi Roosa antoi rapsuttaa itseään.

Paukkuarkuuskokeen ajaksi otin Roosa taas hihnaan ja menimme parinkymmenen metrin päähän ampuvasta tuomarista. Roosa ei reagoinut mitenkään ääneen, joten lähdimme tuomaria kohti. Toisen laukauksen kuullessaan se katseli korvat hörössä taivaalle ja käveli edelleen. Ei ollut paukkuarka - mikä oli kyllä tiedossakin.

Jäimme odottelemaan tulosta. Yhteenvetona lopputuloksesta tuomarit arvioivat vähäisellä roduntuntemuksella ja paremmin kyseistä koiraa tuntematta, että:"Se lähtisi epäröimättä jäniksen perään ja varmasti myös tappaisi sen, jos kiinni saisi." No, senhän minä jo tiesinkin, ja niinhän sen kuuluu ollakin.

Kuvassa Roosa jo 10-vuotiaana veteraanina

KATSO MYÖS ROOSAN TYTTÄREN, MÖTKÖN TULOS

Sivu päivitetty 8.3.04